Mount everestiäkään ei valloitettu viikossa, ei edes kuukaudessa, se vaati armotonta tausatyötä ja loputonta työstämistä ennenkuin se valloitettiin. Mutta mites omahyväisyys? Se kasvaa sekunneissa omassa päässä ja on huippu saavutettu jo sekunnin sadasosissa.

Ennen vanhaan autettiin tuiki tuntematonta, ystävää hädässä ja koditonta ilman mitään syytä. Se oli automaattisesti selvää, että kaikkia autettiin, oltiin ystäviä tai ei. Miten on asianlaita tänä päivänä? Apu, nimenomaan VILPITÖN apu on ihmisiltä on kadonnut, ystävällisyys, avunanto ja anteeksianto on niitä asioita jotka eivät tänä päivänä kannata.

Miksi voisitkaan antaa apua, jos sinulla on mahdollisuus? No tottakai siksi, että saatat itse kokea hyvää omatuntoa siitä, että autoit vilpittömästi jotakuta. Tottakai myöskin saatat menettää asiassa jotain, mutta nimenomaan painoarvohan on sillä, että menetät siinä itse jotain, eikä se tietenkään ole kannattavaa. Kuka nyt haluaisi syödä viikon makaronia sillä kustannuksella että lapsiperhe saisi jauhelihaa. Naurettava ajatus. Tietenkään ei pidä unohtaa sitä, että sinulla nimenomaan on mahdollisuus, ei sitä tarvitse käyttää, kunhan saat avun aina itsellesi on tärkeintä. Ei sinun pidä auttaa muita saadaksesi apua, mutta itse et voi kantaa korteasi kekoon, tyypillistä.

Ystävällisyys - no aika suhteellinen käsite? Kuka ensinnäkään on tänä päivänä enää ystäväsi? Moni puukottaa sinua selkään ja loppujen lopuksi et voi luottaa kuin itseesi. Uskoudut niin kutsutuille ystävillesi, se osottautuikin isoksi virheeksi jonka jälkeen puolikylää virnuilee sinulle, koska puhelin on edelleen rikkinäinen. heh heh. Ylipäätään se, että voisit olla ystävällinen? Ei vaadi sitä, että pitää alkamaan kuuntelemaan sen Jorman jökötyksiä vaan voit ihan asiakaspalvelutyössä olla ystävällinen tai hymyillä tuntemattomalle, koska se on ystävällistä. Pidä sekuntti ovea mirjamille joka työntää nahkakuulaa rattaissa, olit näin ollen sekunnin ystävällinen, se ei paljoa vaatinut, mutta varmasti antoi sitäkin enemmän.

Miksi antaa apua ellei sitä pyydetä? Nykyään minun mielestä on myöskin korkeampi kynnys pyytää apua. Tiedät ihmisten ennakkoluuloista, asenteista ja ylipäätään netissä olevista herjauksista olevasi suoraan paska, ilman että kukaan kertoo sitä sinulle. Tiedät että olet tehnyt virheen, jota yrität epätoivoisesti korjata. Se kynnys lähteä pyytämään apua on mielettömän suuri.  Ensin tuomitaan sinut, kerrotaan sinun virheistäsi - listataan paskasi, arvostellaan sinut ja sitten kysytään miksi kerroit? Kehtaatko siinä kohtaa enään muljauttaa, että viittasit virheelläsi siihen, että mahdollisesti haluat pois ongelmastasi? No ei, tottakai kerroit siksi, että ihmiset voivat polkea sinut maahan.

Se, että rohkenet kertomaan ongelmistasi ja myöntämään asiat niinkuin ne ovat, on jo saavutus. Olet saavuttanut pisteen, jossa tiedät hävinneesi, mutta voit korjata asiat. Mutta sitten voit laskea yhdellä kädellä ihmiset jotka voivat auttaa sinua, mutta eivät silti tee sitä. No eivät tietenkään tee, koska omahyväisyyden huippu on jo saavutettu eikä sieltä tulla alas. MINÄ MINÄ MINÄ, minun auto, minun asunto, minun asiani ja minun perjaatteeni.

Mikä vitun periaate? Onko periaattesi se, että omatuntosi kukoistaa omaa nimeäsi ja et ole valmis laittamaan itseäsi likoon muiden puolesta? tai edes näyttää siltä, että välittäisit, vaikkei se veisi sinulta edes vessapaperia? Välillä ihmisten pyynnöt, avuntarpeet jne ovat itsellesi mitättömiä, usein jo pelkällä ymmärtämisellä, kuuntelulla, myötätunnolla voit auttaa ja paljon. Mutta se on liikaa pyydetty. Älä pyydä mitään niin et pety. 

Tiedän myöskin sen, ettei sinun ongelmasi ole hänen ongelmiaan. Jokainen kaivaa kuoppansa itse. Mutta se, että olet valmis yrittämään sieltä kuopasta vittuun ja tiedät pystyväsi siihen, mutta käsiä ei ole tarjolla. Se on säälittävää, olet jo mokannut - miksi et tekisi sitä toisten? Ei sinulle anneta mahdollisuutta, saatanan paska.

Näillä fiiliksillä aurinkoiseen minä minä minä tiistaihin!

<3MM